Tänään 23.2.2014 vietetään Bimun 10 viikon synttäreitä. Sen kunniaksi
käytiin porukalla lenkillä puistossa. Märkää oli, mutta reippaasti Bimu tarpoi
vetisissä oloissa. Luoksetulo-pillitys alkaa olla kivalla mallilla, Bimu kirmaa
luokse niin kovaa kuin pikkuruisilla kintuillaan pääsee. Niin, tietysti nyt on tehty vain täysin
häiriöttömissä tilanteissa, mutta mahtava suoritus silti tuollaiselta
naskalilta.
Painoa pikkuiselle on tullut noin kilo viikossa. Elopainoa on
tällä hetkellä 8,2 kg. Ensi tiistaina on matokuuri, valittiin kerralla annettava
Dolpac vet, joka apteekkitädin mukaan on vielä laajakirjoisempi kuin perinteinen
Axilur. Parin viikon päästä onkin sitten ensimmäinen rokotus.
JahtiVahtia menee tällä hetkellä vajaa 4 dl päivässä. Siihen
sitten lisäksi hitunen koiranmakkaraa ja piimää. Välillä myös raejuustoa.
Kerran päivässä on lisäksi annettu pikkuisen raakaa jauhelihaa. Näiden
perusruokien lisäksi on maistellen totuteltu erilaisiin kotiruokiin, isännän
siskonmakkarakeiton liemi porkkanoineen on erityisherkkua. Ja kerran viikossa
suunnilleen on narskuteltu raakaa naudan rustoluuta. Onneksi ei ole siitäkään
mennyt massu sekaisin. Syöminen sujuu jo hyvin, erityisesti nyt kun on todettu,
että ruoka kannattaa ajoittaa tarkalleen silloin, kun Bimulla on leikit
kuumimmillaan. Väsyneenä tai unenpöpperöisenä Bimulle on turha tarjoilla yhtään
mitään.
Pisut tulee jo useimmiten ulos, mutta kyllä niitä vielä
silloin tällöin sisällekin lirahtelee. Sen sijaa vahvemman jöötin vääntäminen
ulkona märässä ei tunnu olevan kovin kivaa ja ne tarpeet tehdäänkin mieluummin
olkkarin matolle, jos vaan iskä tai mamma ei tarkene ulkona riittävän kauan sateessa
kökkiä. Yleensä tämä laiskuus kostautuukin välittömästi kun on palattu sisälle.
Pikkasenhan se joskus pistää harmiksi, kun on vartti ulkona puolipukeissa
sateessa kökitty tuloksetta ja sitten alle puolen minuutin sisälle ilmaantuu
kovat kikkareet. Taitaa tämä Bimu-neiti tältä osin jallittaa meitä oikein
makoisasti J
Kaikkea pientä on edelleen treenailtu, maltti tuntuu olevan
Bimun vahva laji. Muutenkin Bimu tuntuu olevan kauhean kiltti. No, kerron siitä
sitten lisää vaikkapa seuraavan murkkuiän aikaan… Remmissä seuraaminen lähti
sujumaan kovin helposti, kunhan ensipelko remmiä kohtaan hellitti. Paikka
vasemman jalan vieressä tuntui löytyvän kuin itsestään. Joka aamu lähdetään remmissä
pisulle ja jatketaan reissu loppuun ihan irrallaan (onneksi on sellainen paikka
näin lähistöllä, että tämä on mahdollista). Kaikkeen uuteen on matkoilla jo
törmätty: kaksostenrattaisiin, kävelysauvoihin, vuolaisiin viemäreihin,
ihmisiin, tuttuun koirakolmikkoon, autoihin, polkupyöriin,… Listaa voisi jatkaa
varmastikin pitkään, sillä kaikki on vielä Bimulle ihmeellistä ja uutta. Noutojakin
on pikkuhiljaa otettu ”harjoitteluun” mukaan. Meillä ei oikein onnistuneet
kirjojen neuvojen mukaiset pienessä tilassa suoritettavat palautukset. Vähän
meni pipertämiseksi. Lähdinkin sen sijaan pihaan, tiputin pikkuisimman löytämäni
damin märälle nurmelle ja pakitin muutaman metrin. Bimu bongasi damin, nappasi
sen suuhunsa ja juoksi iloisesti luokseni puolen metrin päähän. Siinä kohdin
meinasi kurvata ohi, mutta mamma oli nopeampi ja ohjasi kädellä syliin asti. Siinä
sitten halailtiin ja pussailtiin. Olipa pitkä harjoitus, tällä tahdilla
hommasta tullee valmista ehkä kolmen vuoden päästä… Pari kertaa on tuota viikon
varrella toistettu, antaa kivasti jo kiitos –sanalla käteen. Herkästi kyllä
ehtii pudottaa, jos alan pussailla liian kauan ennen kuin otan damin. No,
näiden noutojuttujen samoin kuin muidenkin ”treenien” opettelu näyttää Bimun
kanssa menevät aivan eri tavalla kuin Vegan kanssa. On se kumma, että juuri kun
muka opin jonkun asian koiralle kouluttamaan, niin eihän se ”koulutusmetodologia”
sitten sovi enää seuraavalle ollenkaan. Tässähän joutuu taas venyttämään
vanhoja dementoituneita älynystyröitään, mutta sehän se tässä kivaa onkin.
Vegan kanssa tehtiin taas pieni perustreeni. Vein dameja
pienin välein ja lähetin hakemaan yksitellen täsmälleen haluamaani. Bimu
seurasi kiinnostuneena, toivottavasti otti mallia reippaista palautuksista. Bimun
uinaillessa, tehtiin sitten vähän pidemmät treenit Vegan kanssa. Junnattiin
ohjausta erilaisilla versioilla ja lopuksi tehtiin naapuruston pellolla hakuruutu.
Hauskaa tuntui koiralla olevan, vauhtia oli ihan kivasti. Kotiin tultua kuitenkin
totesin, että Vegan varvasväli on tulehtunut, tällaista tämä jatkuvaa märkä
keli teettää…
Jenyn juoksua odotellaan. Harvakseltaanhan tuo normaalisti
juoksee, tasan vuoden välein. Kahden viikon päästä tulee taas vuosi täyteen,
joten pikapuoleen varmaan sitten alkaa. Korkeahkosta iästään huolimatta Jenyä
ei vieläkään ole steriloitu. Viime pääsiäisloman jälkeen kyllä vakavasti
harkittiin, kun Jeny lomalla heittäytyi täysin vetämättömäksi. Oli kuin
nukkuneen rukous. Nuoli takapuoltaan ja sängyllekin oli (muka) ilmaantunut
jokin tahra. Olin AIVAN varma, että kyseessä oli kohtutulehdus. Soitto
tohtorille vahvisti asiaa, joten siitä sitten vaan koko porukka autoon ja suoraa
päätä Seinäjoelle. Tohtori tutki ja otti kokeita, tuloksena täysin terve koira!
Parillesadalle eurolle sanottiin heippa ja ajeltiin takaisin kotiin.
Tylsistyneen Jenyn lomaan oli kuitenkin saatu mukava piristys, joten koira oli
sen jälkeen taas oikein riehakas ja muutenkin ”normaali”. Sissos näitä
nelijalkaisia, näiden kanssa pitäisi varmaan olla joku kotipsykologi…
Tässä nelijalkaiset (ja kaksijalkaisetkin) ulkoilemassa:
