Kiltti tyttönen

Tänään 23.2.2014 vietetään Bimun 10 viikon synttäreitä. Sen kunniaksi käytiin porukalla lenkillä puistossa. Märkää oli, mutta reippaasti Bimu tarpoi vetisissä oloissa. Luoksetulo-pillitys alkaa olla kivalla mallilla, Bimu kirmaa luokse niin kovaa kuin pikkuruisilla kintuillaan pääsee.  Niin, tietysti nyt on tehty vain täysin häiriöttömissä tilanteissa, mutta mahtava suoritus silti tuollaiselta naskalilta.

Painoa pikkuiselle on tullut noin kilo viikossa. Elopainoa on tällä hetkellä 8,2 kg. Ensi tiistaina on matokuuri, valittiin kerralla annettava Dolpac vet, joka apteekkitädin mukaan on vielä laajakirjoisempi kuin perinteinen Axilur. Parin viikon päästä onkin sitten ensimmäinen rokotus.

JahtiVahtia menee tällä hetkellä vajaa 4 dl päivässä. Siihen sitten lisäksi hitunen koiranmakkaraa ja piimää. Välillä myös raejuustoa. Kerran päivässä on lisäksi annettu pikkuisen raakaa jauhelihaa. Näiden perusruokien lisäksi on maistellen totuteltu erilaisiin kotiruokiin, isännän siskonmakkarakeiton liemi porkkanoineen on erityisherkkua. Ja kerran viikossa suunnilleen on narskuteltu raakaa naudan rustoluuta. Onneksi ei ole siitäkään mennyt massu sekaisin. Syöminen sujuu jo hyvin, erityisesti nyt kun on todettu, että ruoka kannattaa ajoittaa tarkalleen silloin, kun Bimulla on leikit kuumimmillaan. Väsyneenä tai unenpöpperöisenä Bimulle on turha tarjoilla yhtään mitään.

Pisut tulee jo useimmiten ulos, mutta kyllä niitä vielä silloin tällöin sisällekin lirahtelee. Sen sijaa vahvemman jöötin vääntäminen ulkona märässä ei tunnu olevan kovin kivaa ja ne tarpeet tehdäänkin mieluummin olkkarin matolle, jos vaan iskä tai mamma ei tarkene ulkona riittävän kauan sateessa kökkiä. Yleensä tämä laiskuus kostautuukin välittömästi kun on palattu sisälle. Pikkasenhan se joskus pistää harmiksi, kun on vartti ulkona puolipukeissa sateessa kökitty tuloksetta ja sitten alle puolen minuutin sisälle ilmaantuu kovat kikkareet. Taitaa tämä Bimu-neiti tältä osin jallittaa meitä oikein makoisasti J

Kaikkea pientä on edelleen treenailtu, maltti tuntuu olevan Bimun vahva laji. Muutenkin Bimu tuntuu olevan kauhean kiltti. No, kerron siitä sitten lisää vaikkapa seuraavan murkkuiän aikaan… Remmissä seuraaminen lähti sujumaan kovin helposti, kunhan ensipelko remmiä kohtaan hellitti. Paikka vasemman jalan vieressä tuntui löytyvän kuin itsestään. Joka aamu lähdetään remmissä pisulle ja jatketaan reissu loppuun ihan irrallaan (onneksi on sellainen paikka näin lähistöllä, että tämä on mahdollista). Kaikkeen uuteen on matkoilla jo törmätty: kaksostenrattaisiin, kävelysauvoihin, vuolaisiin viemäreihin, ihmisiin, tuttuun koirakolmikkoon, autoihin, polkupyöriin,… Listaa voisi jatkaa varmastikin pitkään, sillä kaikki on vielä Bimulle ihmeellistä ja uutta. Noutojakin on pikkuhiljaa otettu ”harjoitteluun” mukaan. Meillä ei oikein onnistuneet kirjojen neuvojen mukaiset pienessä tilassa suoritettavat palautukset. Vähän meni pipertämiseksi. Lähdinkin sen sijaan pihaan, tiputin pikkuisimman löytämäni damin märälle nurmelle ja pakitin muutaman metrin. Bimu bongasi damin, nappasi sen suuhunsa ja juoksi iloisesti luokseni puolen metrin päähän. Siinä kohdin meinasi kurvata ohi, mutta mamma oli nopeampi ja ohjasi kädellä syliin asti. Siinä sitten halailtiin ja pussailtiin. Olipa pitkä harjoitus, tällä tahdilla hommasta tullee valmista ehkä kolmen vuoden päästä… Pari kertaa on tuota viikon varrella toistettu, antaa kivasti jo kiitos –sanalla käteen. Herkästi kyllä ehtii pudottaa, jos alan pussailla liian kauan ennen kuin otan damin. No, näiden noutojuttujen samoin kuin muidenkin ”treenien” opettelu näyttää Bimun kanssa menevät aivan eri tavalla kuin Vegan kanssa. On se kumma, että juuri kun muka opin jonkun asian koiralle kouluttamaan, niin eihän se ”koulutusmetodologia” sitten sovi enää seuraavalle ollenkaan. Tässähän joutuu taas venyttämään vanhoja dementoituneita älynystyröitään, mutta sehän se tässä kivaa onkin.

Vegan kanssa tehtiin taas pieni perustreeni. Vein dameja pienin välein ja lähetin hakemaan yksitellen täsmälleen haluamaani. Bimu seurasi kiinnostuneena, toivottavasti otti mallia reippaista palautuksista. Bimun uinaillessa, tehtiin sitten vähän pidemmät treenit Vegan kanssa. Junnattiin ohjausta erilaisilla versioilla ja lopuksi tehtiin naapuruston pellolla hakuruutu. Hauskaa tuntui koiralla olevan, vauhtia oli ihan kivasti. Kotiin tultua kuitenkin totesin, että Vegan varvasväli on tulehtunut, tällaista tämä jatkuvaa märkä keli teettää…

Jenyn juoksua odotellaan. Harvakseltaanhan tuo normaalisti juoksee, tasan vuoden välein. Kahden viikon päästä tulee taas vuosi täyteen, joten pikapuoleen varmaan sitten alkaa. Korkeahkosta iästään huolimatta Jenyä ei vieläkään ole steriloitu. Viime pääsiäisloman jälkeen kyllä vakavasti harkittiin, kun Jeny lomalla heittäytyi täysin vetämättömäksi. Oli kuin nukkuneen rukous. Nuoli takapuoltaan ja sängyllekin oli (muka) ilmaantunut jokin tahra. Olin AIVAN varma, että kyseessä oli kohtutulehdus. Soitto tohtorille vahvisti asiaa, joten siitä sitten vaan koko porukka autoon ja suoraa päätä Seinäjoelle. Tohtori tutki ja otti kokeita, tuloksena täysin terve koira! Parillesadalle eurolle sanottiin heippa ja ajeltiin takaisin kotiin. Tylsistyneen Jenyn lomaan oli kuitenkin saatu mukava piristys, joten koira oli sen jälkeen taas oikein riehakas ja muutenkin ”normaali”. Sissos näitä nelijalkaisia, näiden kanssa pitäisi varmaan olla joku kotipsykologi…

Tässä nelijalkaiset (ja kaksijalkaisetkin) ulkoilemassa:

 

Bimun yhdeksäs viikko (10.-16.2.2014)

Bimun toinen viikko uudessa kodissa on nyt takana. Vega ja Jeny ovat selvästikin ottaneet uuden tulokkaan lauman täysveriseksi jäseneksi.

Jenyn Bimu on tunnustanut "nelijalkaisten vanhimmaksi", joten Jeny saa olla tyystin rauhassa Bimun naskalihampailta. Jeny kuitenkin huokuu lämpöä ja turvallisuutta, mikä monasti ohjaa Bimun päivänokosille Jenyn pitkien pehmeiden karvojen syliin.

Vega on puolestaan näyttää Bimun silmissä saaneen idolin -roolin. Bimu seuraa Vegaa kaikkialle aina kun se vaan suinkin on mahdollista. Vegan kanssa leikitään yhteisillä leluilla ja Vegan kanssa myöskin käydään rajuja painiotteluita. Ensimmäisellä viikolla Vega voitti nuo matsit ylimielisesti, mutta nyt toisella viikolla puntit ovat kääntyneet. Vega kellahtaa useimmiten "vahvemman" voimasta selälleen ja Bimuliini on naskaleillaan Vegaa kurkusta kiinni. No niin, taas alkaa homma mennä överiksi ja pakko ilonpilaajana lopettaa moinen temmellys. Vega lopettaa leikin käskystä oitis ja Bimuliini matkii (onneksi).

On tähän Bimun toiseen viikkoon mahtunut jo "treenejäkin". Vegan kanssa yhteisiin treeneihin Bimu ei vielä pääse, mutta kovasti on kaksilahkeisen kanssa jo harjoiteltu remmissä kulkemista, luoksetuloa, sivulletuloa, istumista, paikallapysymistä ja ihan pikkuruisen myös lelujen luovuttamista. Oppimishalu näyttää olevan valtava eikä voi kuin ihmetellä, kuinka nopeasti uudet jutut tulevat ymmärretyiksi.

No, totuuden nimessä sanottakoon, että on näillä kahdella ensimmäisellä viikolla ollut yksi hermoja kiristäväkin asia: Bimun syöminen!. Tai siis tarkalleen ottaen syömättömyys. Nappulat on syöty tosi nihkeästi, eikä edes Vegan ja Jenyn esimerkki ole houkutellut reippaampaan mutusteluun. Kyllä tässä on mietintämyssyjä päähän soviteltu oikein urakalla. Onneksi tätä kirjoitellessani (kolmannella viikolla) ongelma näyttää ratkenneen Bimun 1-0 -voittoon. Pelkkiä nappuloita kertakaikkiaan EI voi syödä! Sinne on ihan pakko saada pikkuisen jotain oikeaa maustettua koiranmakkaraa mukaan. No, tämä konsti tuntui puraisevan eikä syömisessä enää näyttäisi olevan ongelmia. Nyt voi tutustua kaikkiin ihmeellisiin uusiin asioihin, paikkoihin, ihmisiin, tilanteisiin ja muihin ihan täydellä vatsalla. Hyvä ruoka - parempi mieli, vai miten se nyt menikään...  :)

Bimu poseeraa:

 

Vauhdin huumaa:

 

Minä olen NIIIN söpö...

 

Jessus, mikä kontakti... (ruokaan)...

 

Minä olen pienin, haluan eturiviin...

 

No sama kai se ny on, miten päin mää koisaan... Saatte ainaskin hyviä kuvia kun mää ny hetken oon paikallani... Voitte muuten samalla laskea myös mun tissit: yy-kaa-koo-nee-yy-kaa-koo... MISSÄ se neljäs on?!!!!!!!!!!!!

Bimun ensimmäinen viikko uudessa kodissa (3-9.2.2014)

Bimu lähdössä Orimattilasta kohti uutta kotia:

 

Bimu saapui seitsenviikkoisena laumaamme ja asettui heti taloksi:

Bimu bilettää:

 

Iltasatu TV:ssä kiinnostaa:

 

Iltaruoan aikaan:

 

Rauhallisemmat leikit kesken:

 

 Kivaa, taas pääsee ulos...

 

Metsässä on niiiiin jännää...



 

Tottelevaisuuden alkeita ilmassa?

 

Siskojen hellässä huomassa on turvallista uinahtaa:

 



Että tällainen lauma

Tämä päiväkirja kertoo meidän perheemme nelijalkaisen lauman elämästä. Päiväkirjan aloittaessani 11.2.2014 laumaan kuuluu kolme noutajaa: vajaa 9 vuotias Jeny, vajaa 3 vuotias Vega ja 8 viikkoinen Bimu. Muistoissamme elää vielä Topi, 14 –vuotiaana luotamme poistunut uljas kultsu-herra.

Jeny (Soppeen Jennifer, FI25589/05) on nelijalkaisten laumassa siis vanhin, syntynyt 27.4.2005. Jeny on kultainen noutaja –rouva, joka on harrastellut elämänsä varrella tokoa ja kaverikoiratoimintaa. Isännän kanssa Jeny on osallistunut syksyisille sorsastusreissuille. Jenyn ehdoton vahvuus on vankkumaton empaattisuus. Surumielisiä Jeny jaksaa loputtomasti lohduttaa. Koirankielessä Jeny on myös vahva, eikä Jenyn aikana saa riitoja aikaiseksi tekemälläkään.

Vega (Merjatuulian Vega, FI27993/11) on laumassa nuorempi, syntynyt 8.4.2011. Vega on metsästyslinjainen musta labradorinnoutaja -neiti, joka puolestaan on nuoren ikänsä aikana ehtinyt harrastella aikalailla. Myös Vega on harrastellut tokoa, mutta sen lisäksi myös nomea ja jäljestämistä. Metsästysreissuilla Vega on ehtinyt olla mukana vasta himpun verran. Vegan supervahvuus on nimenomaan tuo jäljestäminen. Ei taida sellaista eläimen hajuvanaa löytyä, etteikö Vega sen bongaa ja innolla jäljestää.
 

 

 

Bimu (Rixman Birdie, FI12666/14) on lauman nuorimmainen, syntynyt 15.12.2013. Bimu on metsästyslinjainen keltainen labradorinnoutaja –typykkä, joka rantautui perheeseemme 2.2.2014  ja on suurin syyllinen tämän päiväkirjan syntymiseen. Bimu on innokas ja vilkas lapsonen, joka jo heti ensimmäisinä päivinä sai koko nelijalkaisten lauman puolelleen. Taidokkaasti Bimu on kietonut pauloihinsa myös kaksijalkaiset, joiden univelka alkaa ensimmäisten öiden jälkeen jo helpottaa.

 

 

 

In Memoriam, Topi (Soppeen Hornet Ace, FIN43674/96):