perjantai 30. toukokuuta 2014

Bimu vauhdin hurmassa!


Helatorstaina 29.5.2014 satuimme Alavudella tapaamaan Paulan, joka ystävällisesti lupautui ottamaan Bimusta kuvia. Nyt siis vihdoin Bimusta saatiin laadukkaita kuvia, myös vauhdikkaita sellaisia. Suuret kiitokset Paulalle J






tiistai 27. toukokuuta 2014

Malttia, malttia, malttia on harjoiteltu...


Hups, yhtäkkiä on kevät livahtanut helteiksi ja Bimulle kertynyt ikää jo runsaat viisi kuukautta. Maitohampaita on keräilty lattioilta ja piiloteltu hammaskeijua varten tyynyjen alle J. Bimun suussa on nyt kokonaan uusiutunut kalusto. Jalat ovat saaneet pituutta lisää ja runkokin on edelleen pidentynyt. Aito metsästyslinjainen ”ruipelo” on nyt löytynyt. Mutta edelleen ”leijonan käpälät” ovat eri paria muun kropan kanssa…

Päivärutiinit ovat muokkautuneet aika vakioiksi: lenkille, töihin, lenkille, nukkumaan. Ja seuraavana päivänä taas sitä samaa. Pikkuisia harjoituksia on lenkeille edelleen mahdutettu. Samoja perusasioita toistellaan, jotain uutta pitäisi keksiä… Bimu malttaa tehdä perusasioita ihan kivasti. Bimuliini seurailee sivulla, tulee luokse ja malttaa odottaa rauhassa paikallaan jo pienten häiriöidenkin aikana. Bimu myös pysähtyy ainakin tällä hetkellä laakista pilliin tai käskyyn. Se onkin pelastanut Bimun nahan jo pariinkin kertaan pyörän alle joutumasta. Sen sijaan toko-koiraa Bimusta ei taida tulla, sillä tarkkuus ei näytä ainakaan tässä vaiheessa kuuluvan Bimun vahvuuksiin. Sivulla istumiset ovat epätarkkoja ja istumaan-/ maahanmenot aika rauhallisia. Kuuliaisesti neiti kuitenkin asioita tekee, ohjaaja vaan ei ole jaksanut ”viilata” asioita toko -kuosiin asti. Ja noudoissahan sitä vauhtia kyllä löytyy J

Nyt kun Bimulla taas on hampaita suussa, ollaan tehty myös pieniä eteen lähetyksiä. Eilen otettiin ekan kerran taakse lähettäminen, kyllähän se helppo harjoitus lähti sujumaan. Aina silloin tällöin ”muodon vuoksi” ollaan otettu myös sivulle lähetyksiä, mutta kovin paljon niihin ei vielä ole panostettu. Vedessä ollaan oltu vain satunnaisesti, mutta vesielementti tuntuu Bimulle olevan hyvinkin luontainen. Riistaa ollaan käsitelty vain harvakseltaan, kohta pitäisi taas kaivella esiin raatoja pakkasesta…

Vegan kanssa helteet koettiin karvaasti. Alkukevään TOKO:n evl -ykköstuloksen jälkeen kunto Janakkalan helteissä 19.5.2014 lopahti ja Vegan (ja varsinkin ohjaajan) oli tyytyminen 3-tulokseen. Tuossa kokeessa kyllä meni ihan kaikki pieleen! Oltiin suoritusvuorossa eka koirakko ja kehään mentiin ilman paikallaoloja. Koira oli helteestä tolaltaan ja tumpuloi sekä ekassa hyppy-osuudessa että toisessa zetassa. Siinä vaiheessa Vega vasta alkoi pikkuisen heräillä ja loppuliikkeet meni keskinkertaisesti kunnes sitten suuren odottelun jälkeen tuli paikalla istuminen. No, maahanhan Vega meni, joten tulos jäi sitten tosiaan laimeaksi. Viimeisenä liikkeenä oli paikallamakuu, jonka Vega NUKKUI. No, siitä kyllä tuli hyvät pisteet, nukkumista kun ei säännöissä ole kielletty (heh). Kolmosen kanssa ajeltiin siis Janakkalasta kotiin harmittelemaan. Nyt sitten yritetään ”kalastella” sitä viimeistä evl -ykköstä tulevasta Forssan kokeesta. Peukut pystyyn ettei taas iske helteet…

Eilen 25.5.2014 oltiin Vegan kanssa ensimmäisessä MEJÄ:n VOI -kokeessa. Hienosti meni helteestä huolimatta. Suoritusvuoro toiseksi viimeisenä, eli liikkeelle päästiin kuumimpaan aikaan puoli kahdelta. Eipä helle tässä hommassa haitannut, tuloksena ykköstulos ja luokan jaettu eka sija 48 pisteellä. Vain liiallista vauhtia moitittiin eli nuokin pistemenetykset meni sitten ohjaajan piikkiin…
 
Bimu on saanut olla kokeissa ”hengailemassa” mukana, samoin joissain Vegan koulutuksissa. Malttia siis on harjoiteltu päivätolkulla auton takaboxissa. Hyvin siellä on pyyhkinyt, Bimu malttaa kyllä rauhassa odotella. Onneksi tuli hankittua autoon keväällä tuplahäkki, joten takaluukun voi huoletta jättää helteissä selälleen. Eipä tarvitse olla huolissaan lämpöhalvauksesta.

Pikkuhiljaa alkaa mieli jo syksyyn hamuilla, syyskuun puolivälissähän Bimullakin on sitten lupa osallistua ainakin taippareihin. Harmi, että lähimmässä Hämeenlinnan taipparissa syyskuussa on kasvattaja tuomarina, joten siihen ei sitten voida osallistua jääviyssääntöjen takia. Mutta jos siinä vaiheessa Bimulla on valmiudet kunnossa, niin näyttää syksyllä vielä ainakin Kouvolasta ja Rauman suunnalta muutama taippari löytyvän. Toivottavasti siis Bimu olisi siinä vaiheessa taipparivalmis ja toivottavasti mahduttaisiin johonkin kokeeseen mukaan. Eihän se tietysti haittaa, vaikka homma siirtyisi ensi kevääseen, mutta ainahan se olisi mukava saada tuo pakkopulla ”alta pois”…

 

Vauhtia piisaa...








... mutta malttiakin kyllä löytyy






Ja ihan kivaa on :)