maanantai 28. heinäkuuta 2014

Bimu seitsemän ja puoli kuukautta

Pari kuukautta on nyt aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoittelusta. Tänä aikana on laumassa vietetty helteistä kesää. Lenkit ovat jääneet aamutaaperrusta lukuun ottamatta olemattoman lyhyiksi tuskanhien pukatessa pintaan jo pienimmästäkin liikahduksesta. Treenailutkin ovat jääneet vähiin, kun koiruudet pienenkin suorituksen jälkeen vain läähättävät kieli pitkällään. Kamalaa tämä Suomen kesäsää, eikö… vai…

Kesän selkeä kohokohta on tähän mennessä ollut 5.7.2014 pidetty kasvattajan pentutapaaminen, johon iloksemme osallistui koko Bimun oikea sisarusparvi Rixu -mamman, Haamu -papan ja Chele -veikan kanssa. Hieno sisarusparvi totta tosiaan J Oli kiva huomata kaikenlaisia pieniä yhteisiä piirteitä sisaruksissa. Samoin oli hauska huomata, että erojakin löytyy jo pikkuisen. Jonkin verran ehkä näyttäisi pentujen omanlaiseensa kehitykseen vaikuttaneen niiden asuinpaikkojen sijainti. Kevät kun jakautui melko jyrkästi etelän lauhoihin ja pohjoisen kylmiin olosuhteisiin. Oli miten oli, samalla ”viivalla” kehityksessä tuntui koko porukka olevan. Hieman eri järjestyksessä olemme kukin näköjään pentujen kanssa asioita tehneet, minkä seurauksena yksi ”osasi” yhtä ja toinen toista.  Kovin oli mukavaa porukkaa pentujen kotoväetkin, joten päivä sitten lupsahti iltaan auttamatta aivan liian nopsaan. Isot terveiset ja kiitokset siis täältä meidän laumalta teille kaikille ja tietysti kasvattajalle myös. Mukava päivä, toivottavasti nähdään vielä uudelleenkin. J

Bimun kanssa on pentutapaamisen jälkeen tehty jo pikkuisen aiempaa enemmän eteenohjauksia. Suoraa linjaa on harjoiteltu mm. laittamalla dameja jonoon noin viiden metrin välein niitylle Vegan ja Bimun katsellessa ”istutustouhuja”. Sitten Vega ja Bimu ovat päässeet vuorotellen hakemaan jonosta damin kerrallaan. Alkuun Bimu ”jäi kiinni” lähimpien jo-haettujen damien kohtiin, mutta kun kävin kerran palauttamassa koiran ”metsästyksestä” takaisin linjaan, Bimu oppi ainakin siinä paikassa ylittämään aiemmat ”hajukohdat”. Tänään kaivoin kaapin perukalta tennispalloheittimen, jolla viskoin muutaman markkeerausheiton sekä Bimulle ja Vegalle. Sitten vaihdoimme paikkaa ja viskaisin Bimulle vielä yhden markkeerauksen, johon se sai ihan paukkuna singahtaa. Sen jälkeen vein koiran risukon taakse ja paiskasin koiran näkemättä pallon samaan suuntaan kuin aiemman markkeerauksen. Hain Bimun ja lähetin eteenohjauksella matkaan. Koira sinkaisi liikkeelle ja eteni ihan oikeaan kohtaan. Pallo ryökäle sen sijaan oli päättänyt piiloutua oikein kunnolla, joten Bimu joutui ahertamaan jonkin aikaa ennen kuin tennari löytyi. Hmmm… Pitäisiköhän ensi kerralla heitellä niitä tennareita sinne ihan vaikka kasa, että edes joku niistä löytyisi pikkuisen helpommin…

Veteen ollaan päästy tutustumaan vain viikonloppuisin. Viime lauantaina ajattelin alkaa opettaa Bimua ja Vegaa uimaan soutuveneen rinnalla. Ensin vuorossa oli Bimu. Laitoin koiran taluttimeen ja lähdin soutamaan rannasta. Bimu oli ihmeissään ja nyki remmin päässä milloin millekin puolelle venettä sillä seurauksella, että aloin pelätä koiran joutuvan paniikkiin (itse tosin siinä vaiheessa olin jo paniikissa). Tein kevyen käännöksen kohti rantaa ja se harjoitus oli sitten siinä! Liian vaikealtahan tuo tuntui. Kunhan oma sydän tasaantuu, niin kokeillaan ehkä uusiksi ilman talutinta…

No, seuraavaksi uintivuorossa oli Vega. Vegan kanssa hommaan lähdettiin suosiolla ilman talutinta. Nykäisin veneen rannasta liikkeelle ja kutsuin Vegan perään. No tulihan se! Parilla etujalkojen massiivisella vedolla koira oli jo kiipeämässä veneeseen. Ei muuta kuin airot heilumaan ja vauhtia lisää, minkä seurauksena myös Vega vaihtoi suuremmalle vaihteelle ja alkoi uhkaavasti lähestyä venettä jälleen. Veneen vauhdin edelleen kiihtyessä koiran huohotus alkoi kuullostaa siltä, ettei tästäkään rauhallisesta uintireissusta tule mitään. Lisäksi koira onnistui sijoittautumaan siten, että airo kopsahti sen päähän varmaan noin joka toisella vetäisyllä. Ei siinä sitten muuta kuin kokka rantaa kohti ja sekin harjoitus oli nyt sitten siinä! Saa nähdä, vieläkö sitä Vegankin kanssa toisen kerran yritetään. Tosin me ei yleensä kyllä ihan hevin luovuteta, vaan taotaan usein päitä seinään (tai tässä tapauksessa airoon) ehkä vähän liiankin kanssa…

Jälleen uusi viikonloppu. Teimme Vegalle lyhyen verijäljen, jossa runsaasti frolikeilla varusteltuja makuita. Tarkoituksena oli opettaa, ettei makuista saa ”singahtaa” eteenpäin merkkaamatta niitä huolella. Hieman flaskisti Vega suoritti jäljen. Ohitti yhden makuun ja muutoinkin toimi hieman epätarkasti. Päätimme ottaa saman jäljen uudelleen. Edellisestä kierroksesta oppineena koira oli kuin olikin sisäistänyt jutun juonen ja makuille pysähdyttiin huolella. Nyt täytyy vain toivoa, että Vega muistaa nuo opit myös tulevissa kokeissa…

Bimu ohjastettiin sama jälki siitäkin huolimatta, että se oli tallattu jo useaan kertaan. Bimu seuraili ilmavainuisesti jälkeä yrittäen poiketa sinne sun tänne milloin minnekin sivulle. Päätimme yrittää uudelleen tekemällä Bimulle ihan oman jäljen, jossa kaksi suoraa ja niiden keskellä suorakulmassa makuu. Matkat olivat tosi lyhyet, kumpikin suora varmastikin alle 40 metriä. Seuraavana päivänä Bimu laitettiin hommiin. Pääsääntöisesti ilmavainulla koira jälleen pyyhälsi, eikä ihan tuntunut tajuavan hommasta vielä mitään. Osin jälki meni ihan hyvin ja osin sitten vauhti vei voiton keskittymisestä. Tästä oppineena Bimulle kannattaa kyllä ensi kerralla tehdä huomattavasti pidempi jälki, sillä tällaisen ”tyngän” koira sinkaisee päästä päähän parilla nuuhkaisulla. Sitä sitten lisää vaikka joskus tulevaisuudessa…

Tytöt soutelemassa:

 

Mennäänkö eri suuntiin...?


... vai mentäisiinkö sittenkin yhdessä !


Koko porukalla mustikassa...


... ja sekös on mukavaa :)