Vegalla on
koekausi pyörähtänyt hellekauden kanssa samanaikaisesti käyntiin. Janakkalan
helteistä 19.5.2014 irtosi hartaasti harmiteltu 3-tulos. Siitä kokeesta ei
kyllä jäänyt jälkipolville paljonkaan kerrottavaa. Sen sijaan toukokuun lopun
helteissä 25.5.2014 Vegalle irtosi Parkkuussa ensimmäinen MEJÄ:n VOI 1 -tulos.
Seuraavana viikonloppuna 1.6.2014 Ilmajoella MEJÄ:stä irtosi 2-tulos.
Harmittavasti katkokulmasta lähti ensin metso lentoon ja sen perään katkon
jatkoa etsiessään Vega törmäsi hirvensarviin, josta sitten harhautui väärälle
jäljelle. Niinpä lopputulos jäi sitten kahden pisteen päähän ykkösestä… Kauan
ei ollut aikaa jäädä harmittelemaan, sillä jo heti seuraavana tiistaina
3.6.2014 oli TOKO -koitos Forssassa. Hellettä ei tuona päivänä onneksi ollut, vaan
iltapäivä sataa tihuutti. Illalla sateen loputtua oli Vegan vuoro näyttää
taitonsa. Hyvin meni, tuloksena se hartaasti toivottu kolmas EVL 1 -tulos ja
TK4 -titteli. Heti seuraavana päivänä lähti valionarvon hakemus liikkeelle ja sen
tuotoksena Vega on nyt sitten Suomen Tottelevaisuusvalio (FI TVA). No niin no,
jäitä hattuun: Aina välillä kyllä tuntuu, että jonkun pitäisi kertoa se myös
tuolle koiruudelle itselleen…
Mutta eipäs
passannut jäädä laakereille lepäämään keskelle kiireisimmän koekauden. Seuraava
TOKO -koe odotti 11.6.2014 helteisenä keskiviikkoiltana Lempäälän kuumassa
pressuhallissa. Helteestä huolimatta siinä kokeessa oli fiilikset kohdillaan.
Liikkeet tehtiin meidän onneksemme kaikki ”putkeen” ilman taukoja. Ja onneksi
vielä meidän suoritusvuoromme oli sen verran lopussa, että Vega ehti piipahtaa
lähistön lammessa vilvoittelemassa. Tuloksena neljäs EVL 1-tulos.
Mieleenpainuvinta tuossa kokeessa oli se, kuinka riemuissaan Vega itse tuntui
olevan oman suorituksensa päätteeksi. Koirahan suorastaan loisti intoa, mikä on
kyllä aika käsittämätöntä, kun kyseessä kuitenkin tottelevaisuuskoe, jossa ei
kauheasti pääse irroittelemaan. J
Tässä
vaiheessa oli vastassa kahden ja puolen viikon mittainen koetauko. Sen päätti
Kauhavan MEJÄ -koe 29.6.2014. Sieltä Vega isäntineen nappasi toisen VOI -luokan
1 -tuloksen. Eikä siinä vielä kaikki. Seuraavassa MEJÄ –kokeessa Ilmajoen
20.7.2014 paahtavassa helteessä Vega isäntineen nappasi sen viimeisenkin
himoitun MEJÄ VOI –luokan 1 –tuloksen. Katkokulma oli tuossa kokeessa vasta
viimeisessä kulmauksessa aukealla metsäalueella. Kuumuus meinasikin tehdä siinä
kepposet, mutta sitkeästi Vega jaksoi kulman selvittää. Loppu olikin sitten jo
pelkkää juhlaa… J
Ja nyt on sitten taas valionarvohakemus vetämässä…
Hieno koira
tuo Vega. Seuraavaksi tähtäimessä sitten VAHI –koe…