perjantai 6. maaliskuuta 2015

Talviriehaa 27.2.–2.3.2015 - Esa ja Vega


Lähdin Vegan kanssa mökkeilemään Alavudelle perjantaina 27.2. Reissun pääasiallinen syy oli osallistua Lakeuden Noutajakoirayhdistyksen talvipäiville ja vuosikokoukseen lauantaina 28.2. eli samaan aikaan, kun Jaana ja Bimu nauttivat NOME A –treeneistä Teiskossa.

Mökillä odottivat ensimmäiseksi lumityöt, sillä lunta oli yllättävän paljon. Metsässä lähes polven korkeuteen. Lumitöitä Vegan kanssa uurastaessa mökki lämpeni sähkön ja takkauunissa ylläpitämäni tulen voimalla. Vega nautti selvästä puuhistamme ulkona ja pysyi esimerkillisesti pihapiirissä. Mitä nyt välillä siirteli kuivia polttopuitani pinosta kinokseen.

Lauantaina pitkän aamulenkin jälkeen suuntasimme sitten Seinäjoen Veneskoskelle. Talvipäiville kokoontui ihan mukava joukko noutajia ohjaajineen ja lapsineen. Ohjelmassa oli hauska rastimuotoinen kisailu, jossa ratkottiin mm lakeuden nopeinta ja ahneinta noutajaa. Menestys leikkimielisissä kisailuissa edellytti sekä koiran että ohjaajan panosta. Monissa lapsiperheissä lapset toimivat koiran ohjaajina ja hauskaa tuntui kaikilla olevan. Vegan mielestä mukavin kisarasti oli varmasti se, jossa ohjaaja heitti koiralle makkaranpaloja n. 5 metrin päästä. Pisteen sai jokaisesta heitosta, jonka koira onnistui nappaamaan suoraan ilmasta suuhunsa.

Kisailu päättyi makkaranpaistoon ja kun sinapit oli pyyhitty suupielistä aloitettiin yhdistyksen vuosikokous.
Kokouksen päätteeksi palkittiin vuoden 2014 aikana valioituneet paikalla olevat koirat. Vega saikin palkinnot ihan tuplana, sillä olihan siitä tullut vuoden mittaan sekä FI JVA että FI TVA. Lisäksi palkittiin Lakeuden Noutajakoirayhdistyksen vuoden parhaat koirat eri lajeissa hienoilla kiertopalkintopokaaleilla. Taas saimme Vegan kanssa huomiota osaksemme, sillä Vega valittiin vuoden parhaaksi TOKO-koiraksi.

Mökkireissu vain yhden koiran kanssa tuntui vaihteeksi todella helpolta ja mukavalta. Vegakin ilmeisesti nautti täysin sydämin kaikesta huomiostani. Kontakti lenkeillä ja sunnuntain Alavushiihto –tapahtumassa oli täydellistä. Tuollaisen koiran kanssa on kyllä mukava ja helppo touhuta. Tästä yhteisestä reissusta innostuneena taidankin kokeilla MEJÄ:n lisäksi Vegan ohjaamista myös WT/NOME puolella. Ensimmäinen kokeilu voisi olla Pohjanmaa Cup:n epävirallisessa WT-kokeessa huhtikuussa. Jaana osallistunee siihen joka tapauksessa Bimun kanssa ALO-luokassa. Minulla olisi sitten Vega AVO-luokassa ohjattavanani.

Ja hirven jäljellekin pitäisi Vegaa viedä…
 
Vega ja pokaali